Illan prologina toimi Neigen ja Zeron iltapäivällä heittämä kolmen akustisen kappaleen setti Arkadiankadun Levykauppa Äxässä.  Veto oli piristävä, mutta toi ilmi myös sen, että Alcestin musiikki toimii paremmin sähköisenä kuin nuotioversiona, sillä akustisena musiikki jäi hieman liian yksiulotteiseksi. Tempaus oli silti erittäin miellyttävä ja lämminhenkinen, josta olisi nauttinut pidempäänkin.

Konsertissa ensimmäisenä soittanut The Fauns oli entuudestaan tuntematon, mutta paperilla se vaikutti Alcestin kannalta erittäin sopivalta kiertuekaverilta. Sen unelmoiva ja ujohko post-rock tuntui olevan suoraan Muumilaaksosta.

Ensimmäisinä kuuluissa kappaleissa yhtye tuntui menevän turhan usein sieltä, missä aita oli matalin. Onneksi loppupuolelle mentäessä alkoi löytyä myös erillaisia sävyjä ja sovitusratkaisuja, jolloin kokonaisuus jäi selvästi plussan puolelle.

Viimeinen näköhavainto Hexvesselistä oli islantilaisen Sólstafirin lämmitelijänä huhtikuussa 2012. Silloin bändin tummasävyinen progefolk oli huonoimmillaan kuolettavan tylsää. Siksi oli vaikea ymmärtää, miksi yhtye nauttii orastavasta kulttisuosiosta.

Nyt Hexvesselin musiikkista oli tullut kuitenkin raskaampaa ja svengaavampaa, vieden mukanaan heti ensimmäisistä tahdeista alkaen. Jokainen jäsen – erityisesti viulutrumpettikosketinsoittaja – vaikutti erittäin lahjakkaalta. Hexvessel oli illan suurin yllättäjä.

Alcestin veto oli yhtä eskapismin ilotulitusta. Musiikillinen taso oli erittäin korkea. Konsertin heikommat hetket tulivat vain L'eveil des musesin ja Beings of Lightin aikana, joista toisen olisi voinut vaihtaa esimerkiksi uuden levyn hienoon La nuit marche avec moi -kappaleeseen.

Setin rakenne oli seuraava. Ensimmäinen puolisko pyhitettiin, kahta Les voyages de l'âme -levyltä soitettua poikkeusta lukuun ottamatta, uudelle Shelter-levylle. Viimeinen puolikas sisälsi puolestaan vanhemaa tuotantoa. Encore oli hieman turha. Henkeäsalpaavan Délivrancen olisi hyvin voinut soittaa ilman muodollista taukoa.

Yhtyeen lavapreesens oli minimalistinen, mutta toimiva. Sinisellä valolla ja sankalla savulla luotiin yhtyeen musiikille sopiva miljöö. Jokaisen jäsenen omistautuminen oli ihailtavaa: He vaikuttivat elävänsä soittamaansa musiikkia joka solullaan. Jäsenten – ja varsinkin Neigen – vilpittömyys ja kontakti yleisöön loivat saliin lämpimän ja hartaan hengen.

Aluksi oli hieman epäilyksiä, kuultaisiinko keikalla yhtään raskaampaa materiaalia, vai keskityisikö Alcest pelkästään seesteisempään tuotantoonsa. Agressiivisempi osasto oli edustettuna, mutta kappaleita, kuten Là où naissent les couleurs nouvelles ja Percées de lumière, ei loppujen lopuksi olisi edes tarvittu, vaikka ne toivatkin kokonaisuuteen hyvää variaatiota ja istuivat muuten niin rauhalliseen kokonaisuusteen yllättävän hyvin.

Alcestin setti:

  1. Wings
  2. Opale
  3. Summer's Glory
  4. L'eveil des muses
  5. Là où naissent les couleurs nouvelles
  6. Voix sereines
  7. Shelter
  8. Beings of Light
  9. Autre temps
10. Sur l'océan couleur de fer
11. Percées de lumière
12. Souvenirs d'un autre monde
-Encore-
13. Délivrance