Toukokuun alussa uuden levyn julkaissut Rytmihäiriö on keikkaillut aktiivisesti läpi kesän. Menneenä suvena yhtye kolusi niin festareita kuin sisälavoja ja jatkaa nyt toukokuun albumikiertuettaan uudella turneella, joka ulottuu myös Suomen rajojen ulkopuolelle. Tämän vuoden aikana Rytmihäiriö on tullut nähtyä kahdesti - ennen ja jälkeen albumin julkaisun. Ensin Sakara Recordsin juhlakeikalla maaliskuussa, jossa kuultiin jo maistiaisia uudesta Todellisuuden mestarista, sekä levyn julkaisupäivänä Salossa, kesällä kuopatussa Keikkamestassa. Joku voi miettiä, miksi menen katsomaan taas samaa bändiä? Enkö ole saanut siitä jo tarpeekseni? Tosiasia on se, että Rytmihäiriö on äärimmäisen kova livebändi. Se on myös syy, miksi menen sitä katsomaan.

Viimeksi Rytmihäiriö esiintyi Turussa heinäkuun lopulla järjestetyissä Indieiltamissa, joskaan en ollut silloin paikalla muiden menojen vuoksi. Kesällä bändi soitti tämäniltaista lavaa isommalla, eli toisin sanoen Klubin livepuolella. Yhtye on tullut nähtyä niin pienissä kuin hieman suuremmissakin puitteissa. Keikkamestan pienellä lavalla bändi oli molemmilla kerroilla liekeissä, vaikka yleisöä oli vähän. Tavastian suuremmalla lavalla, ei yhtye isosta yleisömäärästään huolimatta, päässyt täyteen iskuunsa.

Illan muista esiintyjistä Baltimor on tuttu, joskin vain nimenä. Bändi on soittanut joskus Tuska Open Airissa ja tarkempaa tietoa hakiessa käy ilmi, että bändi on soittanut siellä juuri menneenä kesänä. Muistin, että Baltimor soitti Suvilahdessa vuonna 2012 tai sitä edeltävänä vuonna. Taisin jopa käydä tarkastamassa yhtyeen livekunnon, joskin erittäin pikaisesti.

Koska helsinkiläinen Baltimor on minulle varsin tuntematon, on tehtävä taustatutkimusta. Yhtye itse sanoo soittavansa heavy metallia ja on julkaissut tähän mennessä yhden omakustannetäyspitkän muodin mukaisesti pelkällä vinyylillä. Päädyn kuuntelemaan mustia lonkeroita, joista huokuu mukava rosoisuus. Kappaleen musiikkivideolla vilahtelee partaa, tatuointeja ja farkkuliivejä. Lonkero ja muut miedot alkoholijuomat virtaavat lumisessa kaupunkimiljöössä. Itse biisikään ei ole hassumpi.

Kovaa Rasvaa on Baltimoren tavoin vain tuttu vain nimensä puolesta. Bändin Facebook -sivut kertovat yhtyeen operoivan Turku-Helsinki -akselilla, ja rumpalia lukuun ottamatta kaikki soittajat ovat naisia. Kovaa Rasvaa on ilmeisesti perustettu vuonna 2009 ja Svart Records on julkaissut bändiltä kaksi EP:tä muodikkaasti pelkässä vinyyliformaatissa. Löydän kaksi kappaletta: Tilanne päällä ja yhtyeen nimibiisin, Kovaa rasvaa. Molemmat ovat noin minuutin pituisia purkauksia. Onko tämä hardcorea, crustia vai jotain muuta? En lähde luokittelemaan musiikkia tarkemmin, sillä punktietämykseni on varsin olematon.

Svartin sivut kertovat yhtyeestä enemmän. Bändissä vaikuttaa ex-jäseniä jostain, ilmeisesti edesmenneestä, Khatarina -bändistä. Ajaudun Last.fm -sivustolle, joka kertoo Khatarinan soittavan tai soittaneen "aggressiivista hardcorea feministisellä asenteella". Se on julkaissut mm. NHL 2000 -nimisen kappaleen. Sangen huikeaa. Loput tiedot ovat tulkinnanvaraisia. "Jäähybileet" pidettiin joulukuussa 2009 edesmenneellä TVO:lla. Tarkoittaako jäähy nyt tässä yhteydessä jäähyväisiä vai pelkkää taukoa? Se jää mysteeriksi.

Kun kapuan ylös Ilta -kerrokseen, siellä soi ehkä Entombedin paras levy, Wolverine Blues. Kovaa Rasvaa -yhtyeen vedon jälkeen toivon salaa, että sen ajan eeteriin olisi tulvinut ennemmin edellä mainittu ruotsalaisen metallin klassikkoteos.

Miksi?

Siksi, että Kovaa Rasvaa ei tarjoa mitään uutta paitsi sen, että jäsenistä 3/4 osaa on naisia ja sekin vain siksi, etten ole ennen nähnyt mimmien soittavan punkkia. Biisit ovat nopeita ja lyhyitä rypistyksiä. Ne kuulostavat toisiltaan ja laulusta ei saa oikein mitään selvää. Kvartetti olisi sanonut sanottavansa minuutin setillä.

Sen verran kuitenkin raivoisasta tyttöenergiasta erotan, että ensimmäisessä kappaleessa julistetaan systeemin kusevan. Onpa omaperäistä. Joku biisi taas kertoo ruotsinlaivailusta, jota laulaja julistaa vihaavansa. Toivon tämän kuitenkin olevan sarkasmia ja jos ei ole, niin ovatpa ongelmat. Keikan jälkeen tulen siihen tulokseen, että bändin voisi hyvin kuvitella soittavan jossain SETAN tms. organisaation hipoissa. Puutteistaan huolimatta pumppu ja varsinkin sen solisti esiintyivät antaumuksella, joka täytyy tunnustaa.

Jatketaan Entombedin kuuntelemisella. Nicke Andersson oli erittäin tyylitajuinen rumpali 20 vuotta sitten. Ei sillä, ettei hän olisi sitä enää.

Baltimor aloittaa oman vyöryttämisensä. Tukka heiluu ja yhtyeen soitossa on rehtiä rock 'n' roll -meininkiä. Hommassa on särmää ja rosoisuutta. Laulajalle ei pieni lava tahdo riittää, sillä itseään pitää ilmaista myös yleisön puolella. Kokonaisuudessaan veto on erittäin onnistunut.

Jatketaan vielä Entombedilla, jonka Out of Hand sopii kiertueen kontekstiin - Käest läks kontroll. Tiskijukka soittaa vielä uutta Carcassia, jonka Captive Bolt Pistol toimii. Miksen ole hankkinut vielä omaa kopiotani Surgical Steelistä?

Viimein lavalle nousee illan pääspurgugrammi, Rytmihäiriö.

Yleisön puolella meininki on keikan alusta asti huikea - pitti pyörii jo ensimmäisestä iskusta. Homma vyörytetään käyntiin viimeisimmän levyn päätöskappaleella, Antikristillinen vihan aika -blues. "Blues on saatanan musiikkia..." julistaa solisti Unto Helo. Niinhän se on, kuunnelkaa vaikka Robert Johnssonin kappale Crossroads. "...Ja mehän soitamme sitä, Koska saatana sanoo niin!" Helo jatkaa. Yksi Rytmihäiriön keikkojen upea piirre on se, miten biisit pyritään välispiikeillä nitomaan toisiinsa erilaisten aasinsiltojen avulla. Yksityiskohta on pieni, eikä mitenkään muista yhtyeistä poikkeava, mutta silti hieno.

Setti painottuu ymmärrettäväsi tuoreeseen levyyn, jonka materiaali toimii liveolosuhteissa hyvin. Muuta tuotantoakaan ei unohdeta, sillä biisejä soitetaan varsin tasaisesti myös vanhemmilta levyiltä. Ainoastaan Seitsemän surman siunausliitto ja Sarvet, sorkat, salatieteet ovat paitsiossa. Edellä mainituista pitkäsoitoista ensimmäiseltä kuullaan setin lopussa vain Pakko tappaa ihminen ja jälkimmäinen albumi sivuutetaan kokonaan, vaikka yleisön joukosta joku vaatiikin Siriuksen samuraita. 1990-luvun tuotannosta kuullaan tuttuun tapaan Mitä välii nimestä... kunhan dokaa vitusti ja koko keikan päättävä Perjantaina juostiin. Hieman harvinaisempaa materiaalia edustaa Saatana on herra -levyn Tissit Gambinassa, joka omistetaan tietenkin Kovaa Rasvaa -yhtyeelle.

Noin 45 minuutin intensiivisen setin aikana tapahtuu paljon: on stage divingia sekä yleisössä surffausta väkivaltaisen pitin pyöriessä lähes taukoamatta. Lavalle eksyy tuon tuosta niin Baltimoren laulaja, Ihmisiä kuolee -EP:n kansitaiteilija kuin myös moni yleisön edustaja. Gambinapullo, joka on muuten siirtynyt lasipullosta muoviputeleihin, kiertää ja melkein anastetaan. Helo lyö itseään toistuvasti pullolla päähän, ilmeisesti osoittaakseen pakkausmateriaalin muutoksen.

Rytmihäiriö näyttää ja kuulostaa olevan omimmillaan Klubin Ilta -puolen kaltaisilla pienemmillä lavoilla, joissa sen väkivaltainen musiikki pääsee kunnolla irti, niin esittävän bändin kuin sitä katsomaan tulleen yleisönkin osalta. Illan keikassa ei ole mitään muuta huonoa paitsi sen pituus. Rytmihäiriöltä olisi mieluusti kuullut hieman pidemmän vedon. Esimerkiksi varttitunnin jatkoajalla bändi olisi voinut tykittää vielä muutaman sellaisen biisin, jotka nyt jäivät kuulematta.

Keikan aikana tuli mietittyä Rytmihäiriön ikää. Yhtyeen perustamisestahan tulee tänä vuonna kuluneeksi 25 vuotta. Vaikka bändin vanhimmat soittajat ovat yli nelikymppisiä, ei koneisto ole alkanut - ainakaan vielä - merkittävästi yskimään. Sen verran terävästi lähti esimerkiksi Otto Luotoselta rivakampi blastbeat.

Rytmihäiriön setti (mahdollisesti vajaa)

1. Antikristillinen vihan aika -blues

2. Koska Saatana sanoo niin

3. Viinahampaat

4. ...ja loput luetaan Alibista

5. Muovipussi päähän ja ruumis suohon

6. Viinan kyllästämä moottorisahaturma

7. Mitä välii nimestä... kunhan dokaa vitusti

8. Paluu raittiusleiriltä

9. Gambinaa vastaan

10. Voitonmerkki

11. Olen kännissä

12. Tissit Gambinassa

13. Todellisuuden mestari

14. Saatana on herra

15. Pakko tappaa ihminen

16. Perjantaina juostiin