SLK on ristiriitainen levy – samaan aikaan helppo ja vaikea. Stam1na on siirtynyt Nocebo-levyn värikkyydestä ja kuolemattomuudesta mustavalkoisuuteen ja siihen, että me kaikki lähdemme täältä joskus.

Ennakkotietojen ja maistiaisten perusteella luvassa oli synkintä Stam1naa. Panzerfaust, oli kuin Strapping Young Lad 2000-luvun alussa. Synkkä ja suututettu.

Viime kesänä livedebyyttinsä saanut Rautasorkka, ja Horna -ja Turmion Kätilöt -yhtyeiden laulajan, Spellgothin, vierailu ennakoivat black metal -vivahteita. Niitä levyltä löytyykin, mutta ei niin paljon, mitä ennakoon odotti.

Kymmenen kuuntelukerran jälkeen levyyn on pettynyt. Upeita yksittäisiä hetkiä, mutta esimerkiksi Kalmankansa on Stam1nan kappaleeksi jopa laiska.

Jostain syystä levy on kuitenkin kuunneltava uudestaan kerta toisensa jälkeen, hyppäämättä yli minkään kappaleen kohdalla.

Palaset loksahtelevat paikalleen. Kuukauden tehokuuntelun jälkeenkään levystä ei ole saada tarpeekseen.

SLK:lla Stam1na pelaa vieläkin tutuilla pelimerkeillä. Kertosäkeillä on suuri merkitys. Dynamo on levyn radioystävällisintä materiaalia ja potentiaalinen mantelinperijä Uudet kymmenen käskyä -levyn Likaiselle parketille.

Albumin parasta antia ovat kuitenkin monimutkaisemmat kappaleet, Masiina, ja SLK, sekä Usko pois, jonka kertosäe suorastaan kutsuu yhteislauluun.

Eemil Lähteenmäki on ottanut suurempaa roolia, mikä kuuluu eniten Kalmankansassa ja Masiinassa. Upeiden kosketintaustojen takia albumin nimikappale on tähän päivään mennessä yksi Stam1nan parhaimpia kappaleita.

Kappalemateriaalin osumatarkkuus on kova, sillä vain levyn monimutkaisimmasta päästä oleva Kylmä kuuma kylmä osuu kympin sijasta taustavalliin.

Tue Madsennin luomat soundit ovat edellisiä albumeita paremmat. Ne ovat selkeät ja raskaat, mutta eivät niin täyteenahdetut kuin esimerkiksi edellisellä Nocebo-levyllä.

SLK on kiitettävä tulokas Stam1nan vahvaan tuotantoon. Se taistelee toiseksi parhaimman levyn asemasta Nocebon kanssa ollen sitä jopa hieman parempi.

Arvosana: 9½