Nuorenpana kummastelin haastatteluja, joissa artisti totesi, ettei kuuntele musiikkiaan juuri levytystyssessioiden jälkeen. Kuulosti siltä, että levyssä oli jotain sietämätöntä tai huonoa.

Mietin omia kirjoituksiani. Olenko lukenut niitä sen jälkeen kun olen ne julkaissut? Enpä oikeastaan.

Koitin. Pahimmillaan niiden pituus puistatti.

En lue blogioppaita, mutta törmäsin Maarit Jaakkolan Hyvä journalismi – käytännön opas kirjoittajalle -kirjaan (Kansanvalistusseura, 2013), jossa hyvän tekstin pituudeksi määriteltiin 1500–2500 merkkiä.

Otin tavoitteen. Tekstin on oltava vähintään 1500 merkkiä ja maksimissaan se saa olla 2500 merkkiä pitkä.

Lisäksi päätin lyhentää kappaleita ja lauseita. Vaikka pidemmät näyttävät ehkä paremmilta, lyhyempiä lukiessa ei väsy yhtä nopeasti. Tavoiteiden vuoksi tekstinsä on nähnyt kriittisemmin.

Koulusta saatava oppi on ollut tähän mennessä inspiroivaa. On mielenkiintoista kokeilla erilaisia juttuja ja huomata niiden oikeasti toimivan.

Kirjoittamisen opintojakson havainnointitehtävän myötä haluaisin kirjoittaa havainnoivampaa tekstiä konkreettisemilla esimerkeillä. Mutta se tuntuu naiivilta.

Miten voin tietää, miten asiat oikeasti ovat? Mistä tiedän varmasti, miksi joku tekee niin kuin tekee juuri siinä tilanteessa?

Mainittavin asia, josta en oikein malta luopua, on passiivi. Pidin sitä paljon parempana ilmaisumuotona kuin aktiivia.

Alkuvuonna olen aika ajoin tuijottanut valkoista paperia. On ollut jotenkin vaikeaa tuottaa tekstiä, vaikka on tehnyt hyvät muistiinpanot.

Tuntuu, ettei ole kirjoittanut tarpeeksi syvällisesti. Raapaisevansa vain kevyesti pintaa kertomalla yhtyeen soittaneen nämä kappaleet ja soundien olleen hyvät.

Se eskaloitui siihen, että on paininut kuukauden kahden ylipitkän tekstin kanssa, joihin oli tunkenut kaiken mahdollisen. Niiden muokkaaminen on toisinaan raskasta ja keskittyminen vaikeaa.

Ehkä olen vain kirjoittanut liikaa keikoista?

Vanhoja tekstejä selatessani huomaan, ettei niitä tehnyt niin analyyttisesti, vaan rennommin ja enemmän lapsenomaisella innolla. Meininki on ollut terveempää.

Edetessään aina uudempaan tekstiin näyttää, että määrä on alkanut vastaamaan laatua.

Persoonallisuus väistyi nopeasti liiallisen analyyttisuuden tieltä, koska tavoitteena oli tuottaa mahdollisimman sääntöjen mukaista tekstiä.

Blogia perustaessa periaatteenani oli, että säännöt on tehty rikottaviksi, mutta ensin pitää tietää säännöt, joita aikoo rikkoa.

Jos seuraavaksi toisi teksteihinsä lisää persoonallisuutta?