Wolfheart%20-%20Winterborn-normal.jpg

Tuomas Saukkonen on äärimmäisen tuottelias muusikko. Tästä kertoo ehkä parhaiten se, että mies julkaisi esimerkiksi vuonna 2011 kaiken kaikkiaan kolme levyä eri projektiensa alla. 2012 julkaistiin Before the Dawnin joutsenlauluksi jäänyt Phoenix Rising, jolla yhtye kuulosti elävänsä uutta kevättä. Alkuvuonna Saukkonen kuitenkin ilmoitti kuoppaavansa kaikki - enemmän tai vähemmän aktiiviset - projektinsa ja kanavoivansa luomisenergiansa tästä eteenpäin Wolfheart - nimen alla. Monen instrumentin taitajana Saukkonen pystyy soittamaan levyn purkkiin yksinäänkin, mutta tällä kertaa mies on hoitanut myös albumin julkaisuun liittyvät asiat.

Winterborn on sisällöltään kuin Before the Dawnin lyhyeksi jääneen uuden alun ja Black Sun Aeonin maalailevamman suuntauksen ristisiitos. Kielisoittimet ja rumpupatteristo luovat selkeän mutta raskaan soundin, jolle sello, piano ja akustinen kitara luovat toisinaan kuulaampaa sointia. Siinä missä edellä mainituista projekteista molemmat hyödynsivät elinkaarensa aikana niin nais -kuin miespuolisia, puhtaita lauluja, luottaa Winterborn Phoenix Risingin tapaan pelkästään Saukkosen omiin murinavokaaleihin.

Kappalemateriaali jää valitettavasti varsin keskinkertaisesti. Levyn alkupuolella esiin nousevat The Hunt ja Routa -kappaleen jatko-osa. Albumin keskiosan päättävä Ghosts of Karelia on puolestaan ehkä raskainta, mitä tekijänsä kynästä on tähän mennessä siinnyt. Levyn loppupuolella Chasm erottuu edukseen varsinkin upean kitarasoolonsa vuoksi ja viimeinen raita Breathe on varsin onnistunut päätöskappale.

Saukkonen on - jälleen kerran - vastannut soittamispuolesta itse muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Äänitys -ja miksauspuolellakin nappuloita vääntelevät edellisien yhtyeviritelmien yhteyksistä tutut miehet, Aleksanteri Kuosa ja Juho Räihä. Uusi mies kehässä on Eternal Tears of Sorrowin ja Mors Subitan kautta paremmin tunnettu Mika Lammassaari, joka vierailevana artistina soittaa kitarasoolon muutamassa kappaleessa. Miehen rooli saattaa näyttää paperilla pieneltä, mutta mies tuo sooloillaan levylle yllättävän paljon.

Albumi olisi helppo lytätä ensi kuulemalta saman vanhan toistoksi, mutta levyltä löytyy uusiakin tuulia. Ne, jotka jäivät odottamaan jatkoa raskaammalle Before the Dawnille, tuskin tulevat pettymään Winterborniin. Myös Black Sun Aeonin parissa paremmin viihtyneet löytänevät albumin omakseen. Hyvistä melodioista ja melankolisesta otteestaan huolimatta levy kuulostaa - niin hyvässä kuin pahassa - tekijänsä tuotokselta. Winterbornissa on kuitenkin jotain, mikä saa kuuntelijansa palaamaan levyn pariin kerta toisensa jälkeen. Tuleva talvi todennäköisesti nostaa kappaleet uuteen kukoistukseen.

Arvosana: 8-